Meitä on nyt yli 40 000!

40 000 asukkaan raja rikkoutui Tuusulassa alkuvuonna 2022. Tuusula on ollut jo pitkään Suomen vetovoimaisimpien paikkakuntien kärkikahinoissa – ja haluaa pysyä siellä jatkossakin.

Edellisen kymppitonnin täyttymistä juhlittiin 1990-luvun lopulla, joten ihan jokapäiväisestä saavutuksesta ei
ole kyse. Pormestari Kalle Ikkelä näkee montakin syytä Tuusulan houkuttelevuuteen.

– Tarjoamme monenlaisia asumisen vaihtoehtoja, mutta erityinen vahvuutemme on laadukas ja luonnonläheinen pientaloasuminen. Meillä voi asua esimerkiksi Helsinkiin verrattuna kohtuuhinnalla ja väljästi. Luonnon lisäksi kulttuuri tuo meillä hyvinvointia, sanoo Ikkelä.

Tuusula on ketterä valinta

Yksi syy Tuusulan nosteeseen on ketteryys verrattuna isoihin ja ruuhkaisiin kaupunkeihin. Kunnassa on paljon tilaa yrittämiselle ja nopeat kulkuyhteydet isompiin keskuksiin. Tuusulanväylää pitkin matka Helsinkiin tai vaikkapa lentokentälle sujuu nopeasti autoillen. Pohjois-Tuusulan Jokelasta pääsee lähijunalla reilussa puolessa tunnissa Helsingin ytimeen.

Ketteryys pätee myös päätöksentekoon. Pienen ja kasvavan kunnan hyviin puoliin kuuluu myös, että byrokratian rattaissa ei tarvitse kauaa pyöriä.

– Meillä otetaan asukkaiden osallisuus tosissaan. Toivotamme kaikki tervetulleiksi yhteisen elinympäristön rakentamiseen vaikkapa osallistuvan budjetoinnin avulla. Tuusulassa on käytössä pormestarimalli, ja pormestaria voi lähestyä matalalla kynnyksellä ilman välikäsiä, summaa Ikkelä.

– Olemme olleet useana vuotena Suomen turvallisin kunta, pormestari lisää.

Uuteen kotiin, uudelle asuinalueelle

Kehittyvässä kunnassa on aina rakentumassa jotain uutta. Tuusulassa syntyy viihtyisiä asuinalueita, joissa voi taiteilla ruuhkavuosien lapsiperhearjen keskellä tai nautiskella eläkepäivistä.

– Viime ja tulevat vuodet ovat Tuusulassa vilkkaan rakentamisen aikaa, sillä tontteja on myyty runsaasti sekä omakoti- että tuottajamuotoiseen rakentamiseen. Syksyllä tulee tarjolle lisää tontteja esimerkiksi Häriskiven alueelle, Ikkelä kertoo.

Merkittäviä satsauksia kouluihin ja päiväkoteihin

Myös kunnan palveluverkko kehittyy vauhdilla. Päiväkoti Martta Wendelin rakennetaan, sillä olemme sitoutuneet tarjoamaan terveellisiä ja turvallisia tiloja päivähoidossa oleville lapsille. Rakennuksen tilat on suunniteltu monikäyttöisiksi, joten niistä on iloa myös muille kuntalaisille. Rykmentinpuistoon tulevan, pitkälti puurakenteisen Monion myötä Tuusula saa sekä hienon lukion että kulttuurikunnan arvolle sopivan kulttuuritalon.

Kulttuuria, luontoa ja elämisen taiteilua

Puhuttaessa Tuusulasta ei voida sivuuttaa kulttuuria ja taidetta. Muun muassa Aleksis Kivi, Pekka Halonen ja Martta Wendelin ovat valaneet pohjan kunnan vahvalle kulttuurihengelle. Nykyään sitä tarjoavat esimerkiksi upea luonto helmenään hieno Tuusulanjärvi sekä mielenkiintoiset museot ja miljööt eri puolilla kuntaa.

– Sloganimme on Tuusula – Elämisen taidetta. Se ei tarkoita pelkästään vaikuttavia kulttuurihistoriallisia juuria, vaan sitä, että meillä jokainen voi rakentaa oman näköisensä elämän, tiivistää pormestari.

Teksti: Paula Miettinen
Kuva: Jere Satamo / Rabbit Visuals