Kulttuurin Tuusula näyttää parhaat puolensa Tuusula-viikoilla

Tuusula-viikkoja vietetään tänä kesänä kahden viikon ajan, 20.7.–2.8.2020. Tuusula- päivän 22.7. ympärille rakentuva tapahtumakokonaisuus tarjoilee monipuolista ohjelmaa eri puolilla Tuusulaa.

Teemaviikon ohjelmaa järjestävät tuusulalaiset kulttuuri- ja kotiseutuyhdistykset, museot sekä Tuusulan kunta. Tuusulan kunta järjestää yhteislaulutilaisuuksia, verkkokonsertin ja muita erilaisia mukavia hetkiä yhdessä paikallisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

– Tämän kesän Tuusula-viikon ehdoton huipennus on Mun Tuusula -teoksen julkaiseminen. Mikä voisikaan olla parempi syntymäpäivälahja Tuusulalle kuin oman laulun sävellyttäminen? pohtii kulttuurituottaja Jaana Hopeakoski.

Tuusula-viikon aloittaa Tango del norten konsertti, joka esitetään verkon välityksellä Tuusulan kulttuuripalvelujen Youtube- kanavalla maanantaina 20.7. kello 18.

– Järjestimme kevään aikana kolme verkkoesitystä. Yllätyimme positiivisesti niiden suosiosta. Toivottavasti saamme välitettyä buenosairesilaista tunnelmaa Tango del norten verkkokonsertin avulla uusille yleisöille, Hopeakoski kertoo.

Suositut yhteislaulutilaisuudet järjestetään pihatapahtumina Jokelan tiilitehtaalla, Kellokosken kartanolla sekä Klaavolan talolla. Laulattajana ja säestäjänä toimii musiikin monitoiminainen Mari Kätkä. Tuusula-viikon ajankohtaisena tapahtumana on kuvanveistäjä Pekka Jylhän tapaaminen. Jylhä on toteuttanut Rykmentinpuiston alueelle pystytetyn Auringonsilta- teoksen, jota esitellään tilaisuudessa 28.7. kello 14.

Tänä kesänä tapahtumissa huomioidaan koronavirustilanteen vaatimat turvallisuustoimet.

– Järjestämme pääasiassa ulkoilma- sekä virtuaalitapahtumia, huolehdimme turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta. Haluamme, että kesästä ja kulttuurista voi nauttia turvallisesti, Hopeakoski kertoo.

Kirjaston henkilökunta järjestää lukuhetkiä museokohteissa. Tove Janssonin monipuolista kirjailijantyötä juhlistetaan tiistaina 21.7. kello 14 taiteilijakoti Erkkolan pihalla. Torstaina 30.7. kirjasto vierailee Aleksis Kiven kuolinmökin pihamaalla lukemassa ääneen Seitsemää veljestä ja Aleksis Kiven tuotantoa. Myös kirkossa järjestetään lyhyitä konsertteja. Tuusula- viikot huipentuvat Närkästysjuhliin Jokelassa elokuun alussa. 

Lue koko asukaslehti täältä!  

Katso koko Tuusula-viikon ohjelma verkkosivuilta!